Kiinanharjakoiran historia

Rodun alkuperä


Ei tiedetä varmasti, mistä kiinanharjakoira rotuna on lähtöisin. Harjakoiran historiasta on olemassa paljon spekulaatioita ja erilaisia väittämiä, mutta suurin osa väitteistä on fiktiota.

Kiinanharjakoira rotuna on todella omaperäinen, mutta koska on muitakin samankaltaisia karvattomia rotuja, rotujen historiat ovat voineet sekoittua. Kiinanharjakoira, kuten me sen nykyään tunnemme, esiintyy Kiinan historiassa jo 1200 luvulla. Kiinalaiset merenkulkijat ja matkailijat vierailivat matkoillaan monissa maailman kolkissa, jolloin karvattomia koiria kulkeutui heidän mukanaan moniin maihin ja satamiin. Karvattomat koirat mainittiin myös Cristopher Columbuksen, sekä espanjalaisten valloittajien, konkistadorien, aikakirjoissa.

On mahdollista, että karvattomia koiria pidettiin aikanaan laivoissa tuholaistorjujina, sekä mahdollisesti myös ruuan lähteenä.
Karvaton koira on epäilemättä löydetty Aasiasta ja Afrikasta 1700- ja 1800- luvulla. Samanlaisia koiria löydettiin myös Meksikosta ja keski- ja Etelä- Amerikasta 1500- luvulla. Nämä koirat tunnettiin, ja tunnetaan yhä, nimellä xoloitzcuintli, eli meksikonkarvatonkoira. Meksikonkarvaton rekisteröidään omana rotunaan, erikseen kiinanharjakoirasta. Vaikka näistä roduista löytyy samankaltaisuutta, on paljon erojakin.

Tärkeä kysymys nousee pintaan, kun mietitään, hankkivatko Kiinalaiset koiransa Keski- ja Etelä- Amerikan seudulta, vai toivatko kiinalaiset merenkävijät omia, karvattomia koiriaan mukanaan ja käyttivät niitä kaupanteossa. Nykypäivänä ei voida todistaa kumpaakaan teoriaa oikeaksi.


1800- luku


Ensimmäinen kiinanharjakoira tuotiin Isoon Britanniaan vuonna 1860, ja laitettiin eläintieteelliseen kokoelmaan. Aikomuksena ei ollut tehdä kiinanharjakoirasta omaa rotuaan, mutta kuitenkin koiria kohdeltiin kiehtovina harvinaisuuksina. Dogs of the British Isles- kirja, joka julkaistiin 1867, kirjoitti että kiinanharjakoiran variaatio, joka on koristettu valkoisella harjalla sekä töyhtöhännällä on hyvin harvinainen. Koiran iho kuvailtiin läikikkääksi, ja arvioitiin, että ihon pinnalla kasvoi keskimäärin 12 - 18 karvaa, mikä teki pään ja hännän tupsuista vieläkin erikoisemmat. On mielenkiintoista, että 1800- luvulla kuvat esittävät Kiinanharjakoiran ilman pidempää karvaa,
eli tupsuja, jaloissa.

Dogs Of The British Isles- kirjassa vuonna 1866 kuvattu 2 -vuotias narttu oli ainut hengissä selvinnyt pentu kuuden pennun pentueesta. Kirjan kirjoittamisen aikaan sitä ei ollut astutettu, koska oli vaikeaa löytää samanrotuista urosta. Koiran rakastava luonteenlaatu antoi uskoa, että jos rotu kehittyisi, se miellyttäisi varmasti monia uutuudenviehätyksensä takia.

Monet rodusta aiemmin kirjoittaneet väittivät, että kiinanharjakoira, afrikanhiekkakoira sekä meksikon ja japanin karvattomat koirat olivat kaikki samaa rotua. He eivät huomioineet sitä, että kiinanharjakoiralla oli karvaa sekä päässä että hännässä, toisin kuin muilla samankaltaisilla roduilla. Näyttelyissä esitellyillä afrikanhiekkakoirilla oli kyllä karvatupsut, mutta ne olivat lyhyemmät ja karkeammat, kuin kiinanharjakoiralla.


1900- luku


Siirryttäessä 1900- luvulle, kiinanharjakoiraa kuvailtiin enemmän ulkomaalaisena, kuin harvinaisena rotuna. Charles Henry Lane, nimekäs näyttelytuomari kirjoitti, että vaikka hän oli tuomaroinut ulkomaalaisia rotuja kaikissa johtavissa näyttelyissä, hän oli nähnyt hyvin vähän esimerkkejä tästä harvinaisesta rodusta.

Parasta kiinanharjakoiraa, jonka Lane oli koskaan nähnyt, kutsuttiin Chinese Emperor:ksi, ja sen omisti W. K. Taunton. Hän kommentoi, että tupsu jäykkää karvaa koiran päässä ja hännässä oli yleensä valkoinen tai vaaleanruskea. Harjakoiran vartalonmuoto ja -tyyli muistuttivat karkeapiirteistä ja vankkarakenteista italianvinttikoiraa, mutta koira näytti usein epäsuotuisasti siltä, kuin se olisi ollut kylmissään. Lanen mielestä kiinanharjakoira ei ollut sopiva rotu Britannian ilmastoon. Olosuhteet huomioon ottaen hän oli kuitenkin myötämielinen rodulle, sillä hän oli kuullut harjakoiria pidettävän vain lemmikkeinä.

Vuonna 1903 ilmestyneessä British Dogs -kirjassa W.D. Dury rinnastaa kiinanharjakoiran terrieriin. Hän kiinnittää huomiota rodun sisällä oleviin kokoeroihin, jotka vaihtelevat aina 4,5 kg:sta 11,5 kilogrammaan saakka. Dury oli jopa joutunut neuvomaan mahdollisia pennunostajia, ja varmistamaan, että heille oltiin myymässä aitoa karvatonta koiraa, eikä vain terrieriä ilman karvoja. Hänen mielestään tan-merkit koiran jaloissa merkitsivät black & tan terrierin risteytystä. Kiinanharjakoiran ihon odotettiin olevan väriltään sinertävä, samankaltainen väri, kuin elefantilla. Kuitenkin iho oli usein pilkullinen, eikä väriä tuohon aikaan pidetty oikeana.

Noin 1800- luvulla ja 1900- luvun alussa kirjoittajat yhdistivät karvattomat koirat mielellään terriereihin, luultavasti leikkisyyden takia.
Vuonna 1904 Herbert Comton esitteli kirjassaan The Twentieth Century Dog, meksikonkarvattomankoiran, Paderewski Juniorin. Junior ja sen isä (joka oli vahingossa esitelty kiinanharjakoirana vuoden 1903 British Dogs -kirjassa) olivat molemmat loistavia rotanpyytäjiä. Junior ajoi myös jäniksiä beaglelauman kanssa, ehkä jopa paremmin kuin ajokoirat konsanaan.

Vuonna 1907 kiinanharjakoira, kuten muutkin karvattomat rodut, huomattiin koiraharrastajien keskuudessa hyvin kiinnostaviksi. Karvattoman koiran koko Britanniassa vaihteli 2kg:sta 11,5 kilogrammaan. Oli olemassa kaksi tyyppiä, toinen manchesterinterrierin kaltainen, joka saavutti toisinaan häivähdyksen whippetin kauneudesta, kun taas toinen oli lyhytjalkainen ja raskas. Jälkimmäisen sanottiin olevan ehdottoman epätoivottu ilmestys, sillä sen karvattomuus antaa kuvan sairaasta ja raskasliikkeisestä otuksesta. Huomattiin kuitenkin, että osa yksilöistä oli hyvin aktiivisia ja yllättävän viisaita.


Karvattoman rodun hampaat


Jo rodun aikaisessa vaiheessa Britanniassa huomattiin että kiinanharjakoiran hampaisto oli epänormaali ja epätäydellinen. Darwin oli sanonut, että suurimmalla osalla eläimistä hampaiden ja sarvien kasvu oli yhteydessä karvan hyvään tai vastaavasti puutteelliseen kasvuun. Kaljut nisäkkäät harvoin omistivat isot sarvet taikka syöksyhampaat, kun taas pitkäkarvaisemmat nisäkkäät kuten ylämaan karja, villisiat tai vaikka karvaiset mammutit, olivat näyttäviä sarvineen ja syöksyhampaineen.


Iho ja puutteellinen turkin kasvu


Moni varhaisista kirjailijoista, jotka kirjoittivat karvattomista roduista, ajatteli että heidän asuinmaidensa kuivalla ilmastolla saattoi olla jotain vaikutusta karvattomien koirien syntyyn. Koirien iho oli yleensä erittäin hauras ja ilman suojarasvausta paloi rakkuloille auringossa kesäisin.

1930 luvun alkupuolella merkittävä koiratietokirja totesi, että karvattomia koiria voidaan ajatella vain ”luonnonoikkuina” joka johtuu joidenkin merkittävien aineiden puuttumisesta koirien verestä.

Oli myös laitettu merkille, että joillakin koirilla oli nutturat joista voitiin tehdä mielenkiintoinen rinnastus ihmisiin - myöskin suhteellisen karvaton, vaikkakin karva päässä saattaa kasvaa huomattavan pitkäksi.


Karvaton koira risteytyy muiden rotujen kanssa


Vuosisata sitten, ehkä uteliaisuuden takia tai koska oli vaikeaa löytää yhteensopivia ja samankaltaisia koiria, tehtiin useita risteytyksiä karvattomien koirien ja muiden rotujen kesken.

Eräs kettuterrieri narttu astutettiin kerran Hairy King:illä, ilmeisesti koska sen omistaja tarvitsi narttua sijaisemoksi bullterrieri pennuille. Syntyneistä pennuista useimmat olivat ulkonäöltään kuin oikeat kettuterrierit mutta kaksi pentua oli kummallisen näköisiä. Niillä oli kettuterrierin päät mutta ne olivat karvattomia. Niiden iho oli värikäs rungosta lonkkiin saakka jossa oli molemmin puolin puolen dollarin kolikon kokoiset karvatupsut. Hännät olivat tyvestä keskiosaan asti karvattomat mutta loppuosa oli kuin kettuterrierillä ja myös jalat olivat paljaan polviin asti mutta tassut muistuttivat taas terrieriä.


Sana meksikolaisesta koirasta


Meksikon karvaton koira oli yleensä univormun värinen ja kuvausten perusteella “greyhoundin tyyppinen”. Se oli vain noin 8 kg:n painoinen. Rotua sanottiin käytetyn ulkoisesti helpottamaan ihmisten reumatismin oireita ja valitettavasti myös sisäisesti nälän tunteen välttämiseen! Selkeästi molemmat sekä kiinalaisten että atsteekkien ruokavalioon kuuluivat koiraeläimet.

Meksikon karvattomat koirat olivat hyviä vahteja mutta myös suosittuja lemmikkeinä, koska nämä olivat käytännöllisesti kirppuvapaita.


Kiinanharjakoira USA:ssa


1880 nuori Newyorkilainen Ida Garret kiinnostui kiinanharjakoirista. Hän oli niin innostunut rodusta, että hän ei vain kasvattanut ja omistanut kiinanharjakoiria, vaan myös kirjoitti niistä. Muutamia vuosia myöhemmin 1920 luvulla Garret ystävystyi floridalaisen Debra Woodsin kanssa joka myös ihastui rotuun syvästi. Yhdessä he toivat esiin kiinanharjakoiria USA:ssa 1900 luvun ensimmäisellä puolikkaalla.

Debra Woods piti kirjaa kaikista koiristaan, mitkä hän oli kasvattanut kennel nimen Crest Haven alla. 1950 luvulla tämä kirjanpito oli riittävän laaja ja hän aloitti rekisteröimään rodun edustajia sekä perusti American Hairless Dog Clubin (AHDC). AHDC:sta tuli pääasiallinen rekisterikeskus kaikille karvattomille roduille USA:ssa.

1950 luvulla maailman kuulu viihdyttäjä ja strip-tease artisti Gypsy Rose Lee sai hänen ensimmäisen kiinanharjakoiransa (Fu Man Chu) siskoltaan, näyttelijä June Havocilta. Leestä tuli vannoutunut kiinanharjakoira kasvattaja ja hän käytti julkisuuttaan hyväksi mainostaessaan rotua missä tahansa hän kulki. Melkein kaikki Amerikkalaiset linjat voidaan alkuperältään jäljittää koiriin jotka ovat joko Debra Woodsin ja/tai Gupsy Rose Leen kasvattamia.

Vaikkakin Amerikan Kennelliitto (AKC) on dokumentoinut kiinanharjakoirien esiintymisiä näyttelyistä niinkin aikaisin kuin 1800 luvun lopulta, rotu ei ollut täysin AKC:n tunnustama. Itse asiassa kiinanharjakoira oli esitetty Miscellaneous Class yhdeksännessä jokavuotisessa Westminsterin Kennel Clubin näyttelyssä 1885, tarkalleen 100 vuotta aikaisemmin kuin rotu sai pääsyn AKC:n Miscellaneous luokkaan.

American Chinese Crested Club (ACCC) perustettiin 1979 yhtenä tavoitteenaan saada rotu hyväksytyksi AKC:iin jolloin rodun edustajat voisivat osallistua Best In Show -kilpailuihin. ACCC piti ensimmäisen jokavuotisen tapaamisensa kesäkuun 1. päivä 1980. ACCC:n puheenjohtaja S.M. “Dick” Dickersoni kertoi, klubin ja rodun kukoistavan ja kehittyvän. Syyskuussa 1985, rotu sai osallistumisoikeuden Miscellaneous luokkaan, jossa rodun edustajat voivat kilpailla yhdenmukaisuudesta näyttelyissä (saavuttamatta valionarvoa) sekä osallistua tottelevaisuus kokeisiin.. Ei kestänyt kauaa, että Dickerson’s Hop Singistä tuli rodun ensimmäinen Companion Dog tittelin haltija. Ensimmäinen puuterihuisku joka ansaitsi tittelin, oli Michael ja Marie Mooneyn omistama Miclanji Ki-Mi Wagayo. ACCC saavutti tavoitteet huhtikuun ensimmäinen päivä 1991, kun ensimmäinen kiinanharjakoira osallistui Toy-ryhmään ja pääsi tavoittelemaan muotovalion arvoa.

Debra Woodsin 1950 luvulla aloittama rekisterikanta siirrettiin Jo Ann Orlickille Mrs. Woodsin kuoltua 1969 ja siitä tuli osa ACCC:n omaisuutta 1979. AKC otti rekisterin alaisuuteensa joulukuussa 1990 ja jatkoi sen ylläpitämistä. Nykyisin rekisteröidään tuhansia kiinanharjakoiria vuosittain.

Vaikka vuosien kuluessa on ollut monia ihmisiä jotka työskentelivät ahkerasti ja kannattivat rotua ja sen rotujärjestöä, löytyy tänä päivänä enää muutamia henkilöitä, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana yli 20 vuotta edistäen rotua merkittävästi.

Listan ensimmäisenä on tietenkin Arlene Butterklee, joka alkoi kasvattaa Gingery kiinanharjakoiria Ronkonkomassa, New Yorkissa 1980 luvun alussa. Vaikka hän aloittikin kasvattamisen “harrastuksena”, Arleenesta tuli nopeasti yksi vaikuttavimmista kiinanharjakoira ihmisistä USA:ssa. Gingeryn perustui Gipez ja Xcel linjoihin ja tuli nopeasti tunnetuksi koirien huumaavasta kauneudesta sekä kilpailukyvystä näyttelykehissä. Kun useat muut toivat näyttelyihin ainoastaan karvattomia koiria, Arleene oli yksi harvoista jotka aktiivisesti toivat esille molempia variaatioita. Hänen saavutuksilleen rotukehissä ei helposti vedä vertoja. Gingery kiinanharjakoirat voittivat ensimmäiset viisi rotunsa paras titteliä arvostetussa Westmister Kennel Club:n näyttelyssä: puuterihuisku Ch. Gingery’s Maple Syrup (1992–1993) ja karvaton Ch. Gingery’s Brandywine (1994–1996). Puuterihuisku joka voitti ensimmäiset kaksi Westminsterin titteliä, on erityishuomion arvoinen koska karvallinen variaatio ei ollut suosiossa niinä aikoina. Arleene on myös ainut kasvattaja ja omistaja USA:ssa jolla on Best In Show voitto sekä karvattomalla että turkillisella harjakoiralla.

Vaikka Gingery koirat ovat hyvin kilpailukykyisiä näyttelyissä, Arlene on esittänyt ja vakuuttanut kiinanharjakoirien monipuolisuutta todistaen, että tämä rotu voi tehdä enemmänkuin mitä aikaisemmat näytteilleasettajat koskaan uskoivatkaan. Kauan ennen AKC:n tunnustamista, hän oli ensimmäinen rodun parissa joka innostui kiinanharjakoiran kanssa mukaan muihin aktiviteetteihin, kuten toko, agility ja terapiatyö. Arlene uskoi, ettei ollut mitään mihin tämä rotu ei pystyisi. Nykyään hänen kiinanharjakoiriaan käytetään eri aktiviteeteissä flyball kilpailuista kuurojen kuulokoirana toimimiseen.

ACCC:n jäsen ja entinen toimihenkilö Jean Scott (Luvan kiinanharjakoirat) Tennesseestä, omisti ensimmäisen kiinanharjakoiran joka palkittiin AKC:n Best In Show kilpailussa. Ch. Danshire Sun Nee Dal of Luvan valittiin BIS voittajaksi alle viikon kuluttua siitä, kun rotu oli hyväksytty AKC:iin.

Lejo kiinanharjakoirat Pennsylvaniasta (Lee Bakuckasin omistama, ACCC:n jäsen ja entinen vara puheenjohtaja) aloitti rodussa koirien kanssa jotka olivat alkuperältään Phaedrian linjasta. ACCC Ch. Lejo’s Halo of Phaedrian, joka oli esillä 1980 luvulla, oli yksi kauneimmista nartuista USA:ssa ja jätti jälkeensä paljon valiolaatua. Lejo kiinanharjakoirat ovat edelleen aktiivisesti kisaamassa, tuoden esiin molempia variaatioita näyttelyissä sekä tokossa.

Jan Poe, myös ACCC:n jäsen perusti Xcel kennelin ja halusi säilyttää rodun alkuperäisen muodon. Jalostaessaan elegantteja koiria jotka ovat aidosti karvattomia, hänen huomionsa on aina ollut posliinisissa ihoissa ja erinomaisissa etuosissa. Xcel kasvatustyössä ei annettu periksi paineelle alkaa ajella puolikarvaisia koiria, sen sijaan valikoivalla jalostustyöllä Jan onnistui aidosti säilyttämään tämän piirteen joka tekee rodusta niin erikoisen.

Victor Helu (Victory kiinanharjakoirat) New Yorkista hankki hänen ensimmäisen kiinanharjakoiransa Arlene Butterkleeltä 1980 luvun alussa. Vaikka hän oli yksi kolmesta parhaasta kasvattajasta 1991 (vaikka hän harvoin käytti kennelnimeään), Victor lopetti kasvattamisen useaksi vuodeksi jotta hän pystyi keskittymään puuterihuiskujen kehäesiintymisien tukemiseen. AKC:n tunnustamisen alkuvuosina, karvaton variaatio oli valtavassa suosiossa puuterihuiskujen kustannuksella. Herättyään siihen, että puuterihuiskuilla ja siten koko rodulla oli riski kärsiä tilanteesta, hän menestyksekkäästi kampanjoi puuterihuiskunartun Ch. Gingery’s Cheescake kanssa, näyttelyttäen nartun 3 vuotena 2. parhaaksi kiinanharjakoiraksi. Suureksi osaksi tällaisten ihmisten kuin Victor ansiosta puuterihuiskut voivat olla esillä näyttelyissä rodun parissa jossa eri variaatiot eivät ole erotetut toisistaan.

Kiinanharjakoira on nykyisin hyvin tunnettu rotu näyttelyissä joka puolella Amerikkaa, ja on olemassa useita paikallisia clubeja jotka ovat liitossa ACCC:n kanssa. ACCC tekee hyvin tärkeää työtä valvoessaan rodun tilannetta, mukaan lukien sponsoroimalla terveystutkimuksia jotka keräävät tietoa jonka valossa tarkastella kiinanharjakoirien terveys ja genetiikka asioita. Kattavaa terveyskatsausta voidaan käyttää mietittäessä tärkeimpiä tutkimus alueita jotta voidaan kehittää rodun terveystilannetta.

Epäilemättä amerikkalaiset ovat nyt ottaneet tämän ihanan ja epätavallisen rodun heidän sydämiinsä. Tänä päivänä amerikkalaiset rotuintoilijat painostavat rodun muistettavuutta ja pukeutuvat erilaisiin vaatteisiin joihin on painettu kiinanharjakoiria molemmille puolille. Löytyy myös jopa designiä jossa kiinanharjakoira on amerikan lippua vasten. Kyllä, tämä erikoinen pieni rotu on todellakin voittanut koira rakkaat amerikkalaiset puolelleen, aivan samoin kuin on ollut kaikkialla muuallakin maailmassa.


Harjakoirat Englannissa


Tiedämme, että Englannissa on ollut kiinanharjakoiria ja muita karvattomia koiria jo aikaisemmin, mutta ensimmäinen kiinanharjakoira rekisteröitiin siellä vasta 1881. Näihin aikoihin Englannin kennelliitto alkoi kiinnittää huomiota kiinanharjakoirien kahteen eri tyyppiin; kauris ja cobby – rakennetyyppeihin. Jälkimmäinen tyyppi on rungoltaan ja luustoltaan raskaampi ja jälkimmäinen keveämpi ja kevytluustoisempi.

Vaikka kiinanharjakoiria oli saapunut Englantiin muutamia yksilöitä kautta aikojen, pidetään joulukuun 2. päivää vuonna 1965 perustana nykypäivän englantilaisille harjakoirille. Amerikkalainen Debra Woods myi Alto nimisen nartun englantilaiselle Ruth Harrisille Staround kenneliin. Alto saapui Englantiin astutettuna mutta valitettavasti sen pennut eivät selviytyneet. Kuitenkin tämä kaunis pystykorvainen narttu esitettiin voittaja näyttelyssä Any Variety- luokissa ja se huomioitiin, ei vain uutislehdissä, vaan myös televisiossa sekä radiossa.

Seuraavina vuosina Ruth Harris toi maahan kaksi narttua nimiltään Brittas ja Eloa sekä Nero nimisen uroksen samasta paikasta. 1960 luvun lopulla muutamia uroksia ja narttuja saapui Crest Haven kennelistä. 1969 suosittu esiintyjä Gypsy Rose Lee kasvatti ainakin kolme kiinanharjakoiraa eri linjoista omassa kennelissään.

Lisää kiinanharjakoiria tuotiin Britanniaan 1970 luvulla, mutta kaikki niistä eivät tulleet USA:sta. Kaikki olivat karvattomia, mutta yhdistettyinä karvattomiin uroksiin syntyi myös turkillisia pentuja. Oli selvää että Leen ja Crest Havenin linjat yhdistettyinä tuottivat vahvempia runkoja sekä runsaampaa karvoitusta. Yhä useammat ihmiset alkoivat kiinnostua rodusta ja pian kysyntä ylitti tarjonnan.

Kiinanharjakoirat ovat nykyisin hyvin edustettuina näyttelykehissä ympäri maailman määrien ja laadun vaihdellessa maasta toiseen mentäessä. Rotu saapui Australiaan 1975 ja siellä on ollut todella innokkaita rodun harrastajia siitä lähtien.


Puuterihuiskut


Vaikka turkillinen harjakoira, puuterihuiskuksi kutsuttu oli tunnettu Englannissa rodun alkuajoista lähtien, vielä useita vuosia Chinese Crested DOg Club:n perustamisen (1969) jälkeen tätä variaatiota paheksuttiin yleisesti. Yhdistyksen jäsenet jopa esittivät, ettei puutereita käytettäisi jalostukseen, eikä syntyneitä karvallisia pentuja rekisteröitäisi Englannin Kennelliittoon. Asia aiheutti paljon keskustelua; osa oli sitä mieltä että olisi parasta kehittää kaksi täysin erillistä rotua ja osa kannatti rodun pitämistä yhdessä.

Kuitenkin puuterihuiskuja syntyi koko ajan pentueisiin joissa molemmat vanhemmat olivat karvattomia. Syntyneissä puutereissa oli kuitenkin suuria tyyppi eroja. Osa oli jopa noin 45cm:n korkuisia ja toiset taas hyvin pieniä. Osa oli ihanteellisen kokoisia ja hyvä laatuisia kilpaillakseen jopa nykypäivänä näyttelykehissä turkillisen version esimerkillisinä edustajina.

1970 luvun alussa rotujärjestön virallisen kokouksessa päätettiin että karva muualla rungossa kuin määritellyissä paikoissa oli hylkäävä virhe. Mutta nykyisin aika on mennyt eteenpäin ja 1980 luvulla mielipiteet muuttuivat ja rotumääritelmää muutettiin niin että nykyisin puuterihuiskut voivat asettua esille näyttelyissä rinta rinnan karvattomien rodun edustajien kanssa samassa luokassa.
Lähde: Kirjasta Chinese Crested, Juliette Cunliffe, Suomennos:
Taru Rannikko, Sanna Vehkomäki, Jenni Heiskanen